top of page

Suomen suurin kiertävä ammattiteatteri

Teatteri Eurooppa Neljä kiertää syyskuusta kesäkuuhun ympäri Suomea. Mukanamme on nelihenkinen näyttelijäkaarti sekä live-bändi. Käytössä on myös oma esitysteknikka sekä teknikko. Tarvitsemme esiintymiseen 6x6m lavatilan. Lopun teatteri hoitaa kuntoon avaimet käteen -periaatteela yli 25 vuoden ammattitaidolla. 

Olipa kerran
Heikki Paavilaisella, Kunto Ojansivulla ja Jouni Virtasella oli haave, he halusivat oman teatterin. Haave muuttui todeksi vuonna 1988, kun teatterin kannatusyhdistys perustettiin. Teatteri nimettiin Euroopan läpi kulkevan E4-tien mukaan. Ensimmäinen näytelmä oli kesällä 1989 esitetty Kesäillan valssi. Ryhmä osoittautui toimivaksi ja toiminta jatkui keikkaluontoisena myös kesän jälkeen. Kiertueiden kannalta otollisin tukikohta löytyi Keski-Suomesta, Kolkkaniemen vanhasta pappilasta, Saarijärveltä. Perustamisen jälkeen teatteri on elänyt ja nähnyt monenlaista.

Teatteri Eurooppa Neljä on hyvän tuulen kansanteatteri. Monet tuntevat teatterin sen suosituista kesäteattereista, mutta teatterin päätoiminen työ on kiertää Suomea ja viedä laadukasta teatteria sinne, missä sitä ei ole. Näytelmät yhdistelevät huumoria sekä musiikkia, ja perustamisajatuksen mukaisesti niissä on aina onnellinen loppu.

 

Kesäteatterit vuosien varrella
Menneisiin vuosiinmahtuu monta esityspaikkaa ja esitystä. Tie on kulkenut Saarijärveltä Äänekoskelle ja siitä Jyväskylään. Pääasiassa kesäisin on toiminut yksi kesäteatteri, mutta muutamaan vuoteen mahtuu poikkeus jolloin TE4 on viihdyttänyt parhaimmillaan jopa kolmella paikkakunnalla. Teatteri Eurooppa Neljä on esittänyt 35 kesäteatterinäytöstä 1989–2015. Esityskertoja on yli 1000 ja katsojia niissä yli 350 000. Koko teatterin yhteenlaskettu katsojamäärä on yli miljoonan. Kesällä 2015 teatteri palasi Laajavuoreen esittämällä kuningaskomedian Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen.

bottom of page