Teatteri Eurooppa Neljä

Tarina

Olipa kerran
Heikki Paavilaisella, Kunto Ojansivulla ja Jouni Virtasella oli haave, he halusivat oman teatterin. Haave muuttui todeksi vuonna 1988, kun teatterin kannatusyhdistys perustettiin. Teatteri nimettiin Euroopan läpi kulkevan E4-tien mukaan. Ensimmäinen näytelmä oli kesällä 1989 esitetty Kesäillan valssi. Ryhmä osoittautui toimivaksi ja toiminta jatkui keikkaluontoisena myös kesän jälkeen. Kiertueiden kannalta otollisin tukikohta löytyi Keski-Suomesta, Kolkanniemen vanhasta pappilasta, Saarijärveltä. Perustamisen jälkeen teatteri on elänyt ja nähnyt monenlaista.

Teatteri Eurooppa Neljä on hyvän tuulen kansanteatteri. Monet tuntevat teatterin sen suosituista kesäteattereista, mutta teatterin päätoiminen työ on kiertää Suomea ja viedä laadukasta teatteria sinne, missä sitä ei ole. Näytelmät yhdistelevät huumoria sekä musiikkia, ja perustamisajatuksen mukaisesti niissä on aina onnellinen loppu.

 

Kesäteatterit vuosien varrella
Menneisiin vuosiin mahtuu monta esityspaikkaa ja esitystä. Tie on kulkenut Saarijärveltä Äänekoskelle ja siitä Jyväskylään Laajavuoreen ja Kankaan tehtaan alueelle. Pääasiassa kesäisin on toiminut yksi kesäteatteri, mutta muutamaan vuoteen mahtuu poikkeus jolloin TE4 on viihdyttänyt parhaimmillaan jopa kolmella paikkakunnalla. Teatteri Eurooppa Neljä on esittänyt lähes neljäkymmentä kesäteatterinäytöstä, esityskertoja on yli tuhat ja katsojia niissä yli 350 000. Koko teatterin yhteenlaskettu katsojamäärä on yli miljoonan. Kesällä 2017 teatteri palasi Äänekosken Kartano Kievarille esittämällä Lapinlahden Lintujen lauluihin perustuvan komedian Elämä janottaa.

Teatteri Eurooppa Neljä 30 vuotta
Vuonna 2019 Teatteri Eurooppa Neljä juhli 30-vuotista taivaltaan Kaikkien Aikojen Naurut -juhlashow'lla sekä teatterin historian alkutaivalta valottavalla näytelmällä Mies, joka tiesi liikaa Kievarin kesäteatterissa.

Teatteri Eurooppa Neljä jatkaa menestyksekästä uraansa teatteritaiteen lähettiläänä viemällä iloa ja hauskuutta, suuria tunteita ja ajattelemisen aiheita kaikkialle Suomeen myös tulevaisuudessa. Musiikkia unohtamatta ja huumorissa säästämättä!

Taiteellinen henkilökunta

Kimmo Riikonen
Kimmo Riikonen

Näyttelijä

Maiju Jokinen
Maiju Jokinen

Näyttelijä

Neija Välilä
Neija Välilä

Näyttelijä

Jari Silventoinen
Jari Silventoinen

Näyttelijä

Paavo Honkimäki
Paavo Honkimäki

Näyttelijä (virkavapaalla)

Toni-Matti Lepistö
Toni-Matti Lepistö

Kapellimestari

Antti Parviainen
Antti Parviainen

Muusikko

Jaakko Tabell
Jaakko Tabell

Muusikko

Jaakko Peltonen
Jaakko Peltonen

Muusikko

Ville-Matti Laine
Ville-Matti Laine

Käyttöpäällikkö

Antti Lattu
Antti Lattu

Taiteellinen johtaja

Raija Niiniaho
Raija Niiniaho

Puvustaja

Hallintohenkilökunta

Pekka Lehto
Pekka Lehto

Talouspäällikkö

Päivi Hytönen
Päivi Hytönen

Teatterisihteeri

Kimmo Suortamo
Kimmo Suortamo

Teatterinjohtaja, tuottaja